|
Lounaismyrsky murjoi Luvian - VG-62 loppuotteluun!
Lounaisrannikolla Naantalin Kuparivuorella syntynyt kevätmyrsky eteni Satakuntaan ja aprillipäivän iltana sen jalkoihin jäi paikallisen ringeten lippulaiva LuKi-82. Ratkaisevassa viidennessä välieräottelussa kotijoukkue LuKi joutui toteamaan mainion pelivireen löytäneen VG-62:n vahvemmaksi ja nöyrtymään selvin lukemin 1-8 (0-2, 1-3, 0-3). Näin VG-valmennuksen sydämentykytyksiäkin nostattanut välieräsarja ratkesi naantalilaisten hyväksi voitoin 3-2. Uskomattominta ottelusarjavoitossa oli tapa, jolla se lopulta tuli: kahden ensimmäisen hävityn kamppailun jälkeen kolmen ottelun voittoputki...Luviasta! Täytyy mennä varsin pitkä matka ajassa taaksepäin, jolloin LuKi olisi ringeten SM-sarjassa hävinnyt kolme matsia peräkkäin.
Naantalilaisten kahden peräkkäisen voiton vahvistama itseluottamus ja niistä syntynyt momentum, liike-energia, oli tällä kertaa liikaa kotijoukkueelle. Keskiviikkoillan säässä Luvian jäähallissa tuntui olleen varsin voimakasta jäätämistä, sen verran tehokkaasti myrskypuhuri kangistutti luvialaiset ja voitto karkasi Naantaliin. Löytyikö ratkaisu sitten fyysisestä palautumisesta, pelaajamateriaalien leveydestä, mentaalisista tekijöistä vaiko Elina Raesola puuttumisesta LuKin riveistä on varsin toissijainen kysymys. Olennaisinta aprillipäivän illassa oli se tosiasia, että VG:n voitti ratkaisevan ottelun ja jatkaa finaaliin. Kaikki muu on vain olettamuksia. Viidennen ottelun sankarittariksi tasaisen mainiosti pelanneesta VG-ryhmästä nousivat maalivahti Heidi Alatalo (29/30 torjuntaa) maalitykki Milla Koskinen (3+0), pelinrakentaja Riikka Vainio (1+5), tehopakki Heidi Laine (2+0) ja hyvässä kevätvireessä oleva Marianne From (0+3). Erityisesti Alatalo oli jälleen liekeissä päästäen ainoastaan yhden renkaan ohitseen ja Heidin mainio vire oli lopulta yksi koko ottelusarjan ratkaisuista.
Toivottavasti Länsirannikon nousevat virtaukset ja turbulenttinen keli jatkuvat myös tulevana viikonloppuna, kun finaalisarja käynnistyy. Finaaleissa VG kohtaa sarjaa dominoineen Lapinlahden Luistimen. Naantalilaisittain katsottuna LL-89 ei ole mitenkään ylivertainen vastus, sillä alkusarjassa pisteet joukkueiden keskinäisistä otteluista menivät lappareille niukasti 4-3. Lisäksi VG oli ainoa joukkue, joka onnistui voittamaan lapparit, joten luvassa on taatusti jännittävä ja tasokas finaalisarja. Lauantaina ottelusarja Lapinlahtea vastaan alkaa Forssassa klo 13 ringeten finaalitapahtuman yhteydessä ja toinen osaottelu käydään sunnuntaina Lapinlahdella. Kolmas ottelu on ohjelmassa Kuparivuorella seuraavana lauantaina. GO VG-62 GO!!!!
[2.4.2009] |
|