| VG-62
tyrmäsi Turku Ringeten
VG-62 antoi myrskyvaroituksen Turun
Kupittaalla lauantai-iltana. Turku Ringette joutui melkoiseen hurrikaaniin
naantalilaisten napatessa voiton murskalukemin 3-15.
Edellisen viikonlopun heikoista otteista
ei ollut merkkiäkään VG:n esityksessä Turkua
vastaan. Koko viikon intensiivinen valmistautuminen kamppailuun
näkyi heti ensi hetkistä lähtien. Ensimmäisen
minuutin aikana naantalilaiset upottivat renkaan kahdesti kotijoukkueen
maaliin ja runsaassa 13 minuutissa VG johti 0-6. Turun maalivahdin
vaihdon jälkeen VG:n seuraavat osumat syntyivät toisessa
erässä. Lukemista 3-10 alkanut päätöserä
oli enää muodollisuus ja sen VG kuittasi nimiinsä
0-5.
Lauantain ottelussa VG onnistui koko
materiaalinsa voimin niin hyökkäys-, puolustus- kuin maalivahtipelissä.
Ylitse muiden nousivat kuitenkin syöttökone Marianne From
(1+5), maalitykki Milla Koskinen (4+1), pelintekijä Riikka
Vainio (3+2) ja puolustuspään kuningatar Paula Murto (1+2).
Myös Outi Tammelin, Jenna Laulumaa ja Laura Kontto tekivät
tuhojaan turkulaispäädyssä ja maalissa hyvän
puolustuksen takana pelannut Maria Jussila oli kuin itse varmuus.
Voitto oli erityisen tärkeä naantalilaisille, sillä
se käytännössä varmisti jo VG:n paikan vuoden
vaihteen jälkeen alkavassa ylemmässä jatkosarjassa.
Ottelun tilastot löytyvät
täältä.
[2.12.2006]
|