|
Voitokas sarja-avaus
VG-62 käynnisti tämän kauden SM-sarjan voitokkaasti kotiluolassaan Kuparivuorella. Varsinaiseksi maalintekokilpailuksi muodostuneessa koitoksessa vierasjoukkue Järvenpään Haukat joutui toteamaan kotijoukkueen paremmakseen lukemin 10-9.
Avausturnauksessa toiseksi sijoittunut Järvenpää oli odotetun vaarallinen varsinkin ottelun ensimmäisellä puoliskolla. Haukkaparven ote ottelun voitosta kuitenkin lipsui naantalilaisille ottelun vanhetessa. Syynä ei kuitenkaan ollut vieraiden tason lasku, vaan kotijoukkueen performanssi. VG paransi otteitaan koko ajan ottelun kuluessa ja viimeistään päätöserässä pelin hallinta siirtyi naantalilaisille. Avauserä kirjattiin Haukoille 3-5, toinen erä VG:lle 4-3 ja jännittävistä lukemista 7-8 alkanut kolmas erä kotijoukkueelle 3-1. Ottelun ratkaisu syntyi oikeastaan tilanteessa 8-8. Ensin Marianne From kiskaisi renkaan yläkulmaan ja sen jälkeen Elina Raesola tykitti osuman samaan paikkaan. VG:n kahden maalin johto ei säilynyt loppuun asti, vaan Haukat onnistuivat kaventaan viimeisellä minuutilla. Se oli kuitenkin liian myöhäistä, sillä pelin viimeiset hetket pelattiin haukkapäädyssä päätössummeriin asti: loppulukemat 10-9 ja kaksi pistettä naantalilaisille.
Voitokkaan kotijoukkueen suurimmaksi sankarittareksi nousi jälleen hyökkäyksen pelinrakentaja Riikka Vainio, joka nakutti kuusi syöttöpistettä, eikä kyse todellakaan ollut mistään puhumalla hankituista kakkossyötöistä! Riikka ruokki namusyötöillään avoimia tekopaikkoja varsinkin Milla Koskiselle ja Elina Raesolalle, jotka kiittivät niistä maalien muodossa. Molemmat neidit osuivat neljästi, Elina kirjasi tehot 4+2 ja Milla 4+1. Molemmilta on lupa odottaa kovia tehoja tällä kaudella, etenkin kun Elina ei edes itse ollut vielä tyytyväinen päivän otteisiinsa. Tehotrion ohella isossa roolissa olivat puolustuksen johtohahmot Paula Murto ja Heidi Laine, joka palkittiin ottelun ykköstähtenä. Maalissa ensi kertaa uuden kotiyleisönsä edessä esiintynyt Anna Näkki löysi mainion torjuntarytmin ottelun jälkimmäisellä puoliskolla ja etenkin päätöserässä hän oli elementissään. Päävalmentaja Tuomas Kallio oli ottelun jälkeen erityisen tyytyväinen joukkueensa tasaisuudesta. Hän oli jopa sitä mieltä, että tämän hetkinen joukkue on hänen valmennusuransa tasaisin ryhmnä, josta voi peluuttaa ketä tahansa tilanteessa kuin tilanteessa. Silti puolustuspelistä löytyy parannettavaa tuleviin koitoksiin, sillä oma verkko voisi pöllytä vähemmänkin.
Tuomaritoiminta ihmetytti VG-valmennusta, sillä kotijoukkueen jäähyaition ovi kävi tuiki tiuhaan tahtiin. VG:lle kirjattiin peräti 13 kaksiminuuttista ja kaksi kahden pelaajan ylivoimatilannetta. Haukat rankaisi VG:n jäähyistä hyvällä prosentilla ja peräti seitsemän vieraiden maaleista syntyi ylivoimalla. Vaikka VG pyrki nyt sarja-avauksessa vähentämään mailalla huitomista avausturnauksen jäähyilykokemusten pohjalta, ei jäähymäärä siltikään vähentynyt. Myös muutamat maalivahdin aluerikot ja rikkomattomuudet herätti keskustelua, sillä kotijoukkueelta hylättiin kaksi maalia kyseenalaisin perustein. Tilanteet ovat tietenkin aika ajoin nopeita ja epäselviä, mutta toivottavasti tuomarilinja muuttuu kauden kuluessa johdonmukaisemmaksi; sarja-avaushan tämä vasta oli tuomareillekin.
Tarkemmat ottelutilastot Ringetteliiton tulospalvelusta (linkki).
VG:n tilastot
Elina Raesola 4+2=6, 2 min
Riikka Vainio 0+6=6, 2 min
Koskinen Milla 4+1=5, 4 min
Marianne From 1+1=2, 2 min
Paula Murto 1+1=2
Randell Tiina 0+2=2, 2 min
Linda-Lotta Kokko 0+1=1
Karoliina Sjöblom 0+0=0, 2 min
Karoliina Allen 0+0=0, 2 min
Heidi Laine 0+0=0, 4 min
Anu Vainio 0+0=0
Kaisa Sjöblom 0+0=0
Sabrine Teräsvaara 0+0=0, 6 min
Saana Laasonen 0+0=0
Anna Näkki 60 min 43/52 torj.
Heidi Alatalo luukkuvahtina |
[3.10.2009] |
|