|
Apina pois selästä:
Avausvoitto paikallispelistä
Iso apina, jo gorillan kokoiseksi
kasvanut peikko, putosi VG:n selästä joukkueen otettua
avausvoiton SM-jatkosarjassa. Viidenteen peliin saakka itseään
odotuttanut avausvoitto tuli paikallisvastustaja RNK:n kustannuksella
Kuparivuoren kotiluolassa. Helpolla pistetili ei auennut, vaan VG
sai esittää yhden kauden parhaista peleistään
ansaitakseen 5-3 -voiton.
Avauserässä hyvävauhtinen
peli oli kotijoukkueen hallinnassa ja erä kirjattiinkin VG:lle
lukemin 3-0. Ensimmäisenä kotiyleisöä huudatti
luistelukone Marianne From jo vajaan kahden minuutin
pelin jälkeen. Kotijoukkueen etumatkaa lisäsi comebackin
tehnyt Pauliina Ojala, joka toimitti renkaan RNK-vahti
Mäkelän längistä verkon perukoille heti ensimmäisessä
ottelussaan. Erän kolmannen maalin teki naantalilaisten ykköstykki
Milla Koskinen, jota From ruokki pitkällä
keskialueen syötöllä erän viimeisillä sekunneilla.
Alivoimamaali syntyi ajassa 19.53 RNK:n jo odotellessa erätaukoa.
Toisessa erässä peli tasaantui, mutta hienokseltaan edettiin
silti kotijoukkueen ehdoilla. RNK onnistui yllättämään
VG:n maalissa loistavia torjuntoja esittäneen Sari
Haapalaisen kertaalleen, mutta Koskinen kuittasi osuman
kauden 67. maalillaan erän puolivälin paikkeilla. VG-johdossa
4-1 alkanut päätöserä oli puolestaan hienokseltaan
vierasjoukkue RNK:n hallintaa ja raisiolaiset nousivatkin vielä
taistelemaan ottelun voitosta. RNK:n kiri päättyi kuitenkin
lukemiin 4-3, sillä From niittasi ottelun ratkaisuosuman 5-3:een
ajassa 57.58. Lopputulos kuitenkin mairittelee RNK:ta, sillä
ottelun tuomaristo hylkäsi ajassa 58.55 Paula Murron
omalta puolustusalueelta tyhjään RNK-maalin tekemän
osuman kahden viivan laukauksena(?) ja viimeisillä sekunneilla
raisiolaiset estivät toisen tyhjiin syntymässä olleen
osuman työntämällä maalin pois paikoiltaan Susanna
Laulumaan nenän edestä.
Kaikesta ottelun lopun sekoilusta
huolimatta VG kuittasi kaksi sarjapistettä, jotka ovat naantalilaisten
kannalta elintärkeitä kamppailussa viimeisestä tarjolla
olevasta välieräpaikasta. Kokonaisuudessaan upeasti pelanneesta
ja hienosti taistelleesta kotijoukkueesta ylitse muiden olivat ratkaisevia
torjuntoja tehnyt Haapalainen (40 torjuntaa), uhrautuvasti taistellut
Laura Kontto (0+1), upean paluun voittamisen kulttuuria
tuomalla tehnyt Ojala (1+0) sekä tietenkin illan tehokkaimmat
tykit From (2+1), Koskinen (2+0) ja Jenna Laulumaa
(0+2). Seuraavaksi VG:n kapina pudotuspelipaikan saavuttamiseksi
ja Haukkojen tavoittamiseksi jatkuu ottelulla Helsinki Rinegtteä
vastaan Kuparivuorella lauantaina 10.2. klo 15.30. Tervetuloa!
[4.2.2007]
|