| Runkosarjan
päätösviikonlopun kiertue
Ringeten SM-runkosarjan päätösviikon
tarjosi VG-62:n osalta varsinaisia maalikarkeloita. Vieraspelikiertue
tuotti naantalilaisille tappion Espoossa ja maukkaan jatkoaikavoiton
Lapinlahdella. Molemmissa otteluissa maaliverkot viuhuivat kiivaasti
kummassakin kenttäpäädyissä...
Lauantaina Espoossa kotijoukkue EKS
lähes murskasi VG:n jo avauserässä. Espoolaisten
vaarallinen hyökkäyskalusto toimitti renkaan seitsemän
kertaa naantalilaismaaliin VG:n kahta osumaa vastaan. Toisessa erässä
VG otti kuitenkin pelin selvästi haltuunsa ja seuraava kaksikymmenminuuttinen
kirjattiin VG:lle lukemin 0-4. Päätöserässä
EKS kuitenkin katkaisi VG:n kirin muutamalla ratkaisevalla lisäosumalla
ja ottelu päättyi kotivoittoon 11-6. Espoolaisista suurinta
tuhoa naantalilaispäädyssä teki tutkapari Salla Kyhälä
(5+2) ja Marjukka Virta (3+4). VG:stä parhaiten esiintyivät
puolustaja Susanna Laulumaa, sekä illan VG-tykit Milla Koskinen
(3+1), Riikka Vainio (1+4) ja Jenna Laulumaa (2+1).
Sunnuntaina Lapinlahdella nähtiin
vieläkin runsasmaalisempi kamppailu, jonka avauserässä
syntyi peräti kymmenen maalia (4-6). VG aloitti ottelun hurjasti
johtaen erän puolivälin paikkeilla jo 1-6. Lapparit tulivat
kuitenkin takaisin peliin parivaljakko Anne Pohjala (2+6) - Noora
Köninki (5+2) johdolla ja päätöserään
lähdettiinkin tasatilanteesta 8-8. Ottelu näytti jo lipsahtavan
VG:ltä kotijoukkueen voitoksi, sillä kaksi minuuttia ennen
päätössummeria LL-89 johti kahdella maalilla 10-8.
Viimeisillä minuuteilla käynnistyi kuitenkin loistava
Koskinen-show. Milla kavensi 10-9:ään puolitoista minuuttia
ennen loppua ja tasoitti ottelun ajassa 59.14. Molemmat ylivoimamaalit
syntyivät VG:n pelatessa ilman maalivahtia. Näytös
huipentui jatkoajalla "Liekki" Koskisen pysäyttäessä
pelikellon aikaan 61.00 kauden 57. maalillaan (jakaa maalintekijätilaston
ykköstilan RNK:n Nuttusen kanssa) ja vieraiden riemulla ei
ollut rajoja. Koskisen (6+2) ohella hurjassa vireessä olivat
myös ikitaistelija Marianne From (1+6) ja kovalaukauksinen
Jenna Laulumaa (2+4).
Jatkoaikavoitto takasi VG:lle runkosarjan
viidennen sijan ja kaksi alkupistettä vuoden vaihteen jälkeen
alkavaan jatkosarjaan. Jatkosarjassa pelaavat VG:n lisäksi
Luvia (8 alkupistettä), EKS (6 p.), Helsinki (4 p.), Haukat
(3 p.), RNK (1p.) ja Lahti (0 p.). Kaksinkertaisena pelattavan jatkosarjan
neljä parasta joukkuetta jatkavat välieriin. Jatkosarja
käynnistyy VG:n osalta Naantalin Kuparivuorella lauantaina
6.1, jolloin vastaan luistelee kärkijoukkue Luvia.
Ottelun tilastot löytyvät
täältä: EKS-VG-62
ja LL-89-VG-62.
[17.12.2006]
|