| Viikonlopun
saldona ainoastaan yksi piste
VG-62:n viikonloppu ringeten SM-jatkosarjassa
kartutti naantalilaisten pistepussia ainoastaan yhdellä, sillä
kahden pelin saldona oli tappio ja tasapeli. Lauantaina sarjakakkonen
Helsinki Ringette oli niukasti naantalilaisia parempi lukemin 5-4
ja sunnuntaina VG-62 ja Lapinlahden Luistin -89 eivät saaneet
voittajaa selville, vaan kamppailu päättyi ratkaisemattomana
tasapeliin 6-6.
Lauantain ottelu ratkesi toisessa
erässä, jonka aikana Helsinki rankaisi VG:n notkahduksen
kolmella osumalla. Hienokseltaan naantalilaisten hallinnassa edenneessä
päätöserässä VG:n kiri jäi kuitenkin
vajaaksi. Laura Konton viime hetkien tolppalaukausta
lähemmäs vieraat eivät koskaan päässeet
ja sarjapisteet jäivät niukasti pääkaupunkiin
maalin marginaalilla. Lauantaina naantalilaisryhmästä
valopilkkuina edukseen erottuivat puolustuksen johtotähti Paula
Murto, upean maalin iskenyt puolustaja Sabrine
Teräsvaara sekä maalissa vahvasti pelannut Heidi
Alatalo. Hyökkääjistä ylitse muiden
nousivat Kontto ja pitkän toipilasajan jälkeen upean paluun
tehnyt Outi Torkkel.
Sunnuntaina kamppailu Lapinlahden
kanssa oli vieläkin tasaisempi. Tasalukemiin päättyneen
avauserän jälkeen VG karkasi hetkellisesti kolmen maalin
karkumatkalle, mutta naantalilaisten vaikeudet pelata johtoasemassa
toistuivat. Kapealla materiaalilla pelannut Lapinlahti kiri 5-6–johtoon
tähtipelaajansa Anne Pohjolan ansiosta. Yleisölle
tarjottiin kuitenkin viihdettä koko rahan edestä, sillä
kotijoukkueen sankarittareksi nousi Tiina Randell
päätösminuutin maalillaan. Tasoitus tiesi jatkoaikaa,
joka kuitenkin jäi maalittomaksi. Näin pisteet jaettiin
ja joukkueiden keskinäinen sijoitus sarjataulukossa säilyi
muuttumattomana. Sunnuntaina naantalilaisten parhaimmistoa olivat
kahden maalin Milla Koskinen sekä Torkkel,
Randell ja maalissa torjunut Eeva Kangassalo.
– Viikonlopun antiin ei voi
olla tyytyväinen, sillä tarjolla olleista neljästä
pisteestä saimme siepattua vain yhden. Jälleen kerran
lisäpisteet olivat lähellä ja erityisesti pisteetön
Helsingin reissu harmittaa. Se oli meille jo kauden kahdeksas yhden
maalin tappio, harmittelivat naantalilaisten valmentajat Tuomas
Kallio ja Sami Nurmi. Jatkon kannalta
kaikki on kuitenkin edelleen auki, sillä kaikki neljä
viimeisestä välieräpaikasta kisaavaa joukkuetta ovat
ainoastaan kahden pisteen sisällä. Ensi lauantain kotiottelussa
Järvenpään Haukkoja vastaan ovat panokset jälleen
huipussaan.
[28.1.2008]
|